Viisvitosten MM-kisat järjestettiin heinäkuun alussa Norjan Hankøssä. Kisoihin osallistui kaksi suomalaista venekuntaa, FIN 4 Trial ja FIN 6 Skylark. Jälkimmäisen kippari Filip Blomquist kertoo raportoi kisatunnelmista.
Alkuun vähän historiaa: molemmat veneet ovat valmistuneet alun perin vuonna 1951. Skylarkin on piirtänyt Jarl Lindblom ja Trialin Carl-Olof Granfelt. Kumpikin on palannut perusteellisen remontin jälkeen radoille vuonna 2017 ja molempien kotisatama on Turussa. Hauskaa siis päästä saman aikakauden veneillä kisaamaan suuriin kansainvälisiin kisoihin. Trialin miehistö kisassa oli Pete Lindström, Peter Flinkman ja Ville Harkke. Skylarkilla purjehtivat Oscar Norström, Elias Huhtala ja Filip Blomquist.
Hankø sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä Oslosta. Purjehtijoille tämä on yksi maailman hienoimmista kohteista kokea. Erityisesti 5.5m-luokalla on paikkaan pitkät suhteet: Norjan kuningas aikoinaan myös purjehti femfemmaa. Vieläkin monet maailman nopeimmista viisvitosista purjehtivat Norjan lipun alla. Järjestävänä seurana oli Kongelig Norsk Seilforening, KNS.
Jo ennen kisoja saatiin jännittää kovasti, päästäänkö edes matkaan. Skylarkin kisakausi oli alkanut heikosti saalingin hajottua. Hyvällä tuurilla pärjättiin kuitenkin haaverista masto pystyssä. Suuremmaksi ongelmaksi muodostui, että meille oli viikko aikaa löytää uusi saalinki. Onneksi 5.5m -liitossa on monta taitavaa puuseppää ja ensimmäinen uusi saalinki saatiinkin jo samana iltana, kun edellinen oli pettänyt.
Norjan luvattuja kovia tuuliolosuhteita varten toivottiin, että sataisiin toinenkin saalinki vaihdettua. Ja onnistuihan tämäkin, juhannusviikolla luokan oma ”grand old man” Matti Muoniovaara teki meille uudet.
Hyvällä onnella oli siis pärjätty ensimmäisten esteiden ohi. Suomesta lähtö oli suunniteltu juhannuspäiväksi. Tätä varten oltiin onneksi hyvissä ajoin valmisteltu. Lähtö onnistuikin Ilman suurempia ongelmia ja pääsimme laivalla ajoissa matkaan. Seuraavana päivänä meitä odotti pidempi ajomatka Hankøseen. Ajomatka onnistui hyvin, tosin ensimmäistä kertaa femfemma vetävää kuskia vähän pelotti loppua kohden, kun tiet kapenivat ja jyrkkenivät.
Perillä Hankøssä meitä odotti vuokratalomme isäntä, olimme vuokranneet talon yhdessä Trialin miehistön kanssa. Isäntä oli todella ystävällinen ja ajoi meidät veneellä saarelle. Toki pieniä ennakkoluuloja suomalaisista häneltä löytyi, vanhat kollegat eivät olleet suomalaisten mainetta parhaalla mahdollisella tavalla maailmalla levittäneet.
Seuraava hauska projekti oli veneen vesillelasku. Veneen lasku onnistui ongelmitta, mutta kävi ilmi, ettei saaren läheisyydestä löytynyt mastonosturia. Lopuksi päädyttiin käyttämään vesillelaskunosturia vanhojen setien rakentaman köysiviritelmän kanssa. Ja nousihan se masto melkein naarmuitta.
Sitten itse kisaan. Ennen maailmanmestaruuksia 5.5m -luokassa on tapana järjestää kisa Skandinaavisesta kultapokaalista. Tässä kisassa nykyään enää kisaavat modernit veneet. Meille klassikoille löytyy onneksi myös Royal Kaag Classic Cup samaan aikaan.
Classic Cupin aikana saatiin kokeilla suuresti veneen kestävyyttä kovissa olosuhteita Hankøssä. Harmillisesti meillä hajosi sekä puomiliikki että fallien kiinnitykset. Hauskaa oli kisata Trialia vastaan ja aika nopeasti tultiin tulokseen, että kevyessä me pärjäsimme ja kovassa Trial. Lopputuloksissa meillä oli kummallakin yhtä monta voittoa mutta Trialilla vähemmän keskeytyksiä, joten he päätyivät voittamaan koko kisan.
Varsinaisiin MM-kisoihin lähdimme innolla tasaisen Royal Kaag Classic Cupin jälkeen.
Harmillisesti (meidän tulosten puolesta) maailmanmestaruuskisojen aikana saatiin todella kokea Norjan tuulia ja olosuhteita. Vaikka oli hauskaa purjehtia, niin huomasimme myös, että vaikeaa oli pysyä Trialin perässä. Useammassa lähdössä meidän klassikoiden piti arvioida, voiko radalle edes lähteä riskeeraamatta kalustoa. Lopulta tosin vain yksi ylimääräinen lähtö jäi meiltä klassikoilta purjehtimatta. Kovatuulisimpana päivänä koko fleetti päätti pitää välipäivän maissa.
Aurinkoinen välipäivä mahdollisti erilaista puuhastelua pitkin Hankøtä. Trialin miehistö oli varustautunut kiipeilyvarusteilla ja ehti kokemaan Hankøøn korkeimmat kalliot. Me ei-niin-hyvin varustautuneet skylarkillaiset päätimme kokeilla norjalaisten omaa ulkoiluapplikaatiota, Stolpejaktia. Eli kävelimme ympäri saarta hakemassa pylväitä.
Suurkisat ovat monella tapaa hienoja jopa vain kokemuksena. Norjassa meitä odotti joka ilta erilaisia juhlia ja illallisia, joihin kaikki osallistuvat venekunnat oli kutsuttu. Erityistä näistä juhlista teki se, että suuri osa niistä järjestettiin norjalaisten purjehtijoiden omilla mökeillä. Vieraanvaraisuus oli siis aivan huippuluokka!
Myös yhteisasuminen oli hyvä valinta. Erityisesti meille Skylarkin nuoremmalle miehistölle oli hauskaa kuunnella Trialin jengin purjehdustarinoita, monia Hankøstä! Myös iltaisin oli mahdollista yhdessä pohtia, miten purjehdukset etenivät ja miten opittaisiin vielä taitavimmiksi. Ja tietenkin miettiä mitä modernilla puolella tapahtui, ja ajatella jos näitä venemalleja osattaisiin vielä vähän parannella.
Miten sitten maailmanmestaruuskisat päättyivät? Klassikoiden yhteiskisan voittaja oli Trial. Täten se pokkasi toista kertaa Trofeo Italian, joka jaetaan nopeimmalle modifioimattomalle klassikolle. Hauskaa oli myös huomata, että kovatuulisimmilla myötätuuliosuuksilla Trial alkoi nousemaan plaanin. Syy tähän löytynee veneen leveästä negatiivisesta perästä, joka oli aivan revolutionaarinen idea vuonna 1951. Tämän tehokkuudesta todisti se, että Trial onnistui kirimään moderneja veneitä merkittävästi avotuulilla. Ehkä vielä erikoisempaa, että Trial pysyi välillä vain parin veneenmitan päässä myös vastatuulella, tosin tähän saattaa löytyä selitys onnistuneista trimmeistä ja ylipäätään huikeista purjehdustaidoista. Vaikka veneet ovat kehittyneet seitsemässäkymmenessä vuodessa, vielä löytyy varmasti jotain kikkoja, joilla näistä voidaan luoda nopeampia.
Modernin luokan maailmanmestaruuden ja Scandianvian Gold Cupin voitti brittiläinen Jean Genie. Siitä tuli ensimmäinen maailmanmestaruuden 1998 jälkeen voittanut vene, jota ei ole suunnitellut Sebastien Schmidt ja jota ei ole rakentanut Wilke. Dave Hollomin piirtämä Peter Mortonin vene on rakennettu Cowesissa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Morton ei päässyt purjehtimaan Hankøssa, mutta lähetti veneen kuitenkin liikkeelle Elliot Hansonin kipparoimana.
Voittajavenessä on sellainen erikoisuus, ettei sen kölissä ole trimmievää kölissä. Koko vene rakennettu säännön mukaisesti niin että toimii erityisen hyvin kovassa kelissä. Toki voiton salaisuus saattoi olla myös olympiatason purjehdusmiehistö.
Suurempia havereita ei tuulesta huolimatta sattunut. Meille suomalalaisille karikkoinen saaristo on itsestäänselvyys, mutta väljempiin vesiin tottuneista saksalaisista ainakin kaksi venettä kävi vähän hiomassa kölejään Hankøn kallioilla. Sen sijaan me ”ylpeät” suomalalaiset onnistuimme myöhästymään Royal Kaag Classic Cupin ensimmäisestä lähdöstä, tai itse asiassa olimme eksyneet skandinaavisen kultapokaalin lähtölinjalle. Tosin järjestäjien ohjeistuskaan ei ollut aivan tarkka, joten yksinään meitä ei tästä voi syyttää.
Yhteensä 23 venettä osallistui MM-kisoihin: kaksi klassikkoa, kaksi evoluutiovenettä ja 19 modernia.
Voidaan siis päätellä, että oli todella hieno ja ainutlaatuinen tapahtuma. Vaikka ei klassikoita ei tullut muualta kuin Suomen Turusta löytynyt, oli tapahtuma sekä purjehduksen että oheisohjelman kannalta osallistumisen arvoinen. Voin siis kovasti suositella kaikille purjehtijoille suurempien kisojen osallistumista, vaikka ei huippusijoja lähtisi tavoittelemaan. Jälkeenpäin muistoihin jäävät joka tapauksessa vain hauskat kommellukset ja ehkä mahdollisesti voittava vene.
Kaikki tulokset löytyvät täältä: https://manage2sail.com/en-US/event/986fac28-ab5a-4b0c-907e-b05de27b4eeb#!/
Lisää kuvia: https://robertdeaves.smugmug.com/55-Metre/2022-Events/2022-Scandinavian-Gold-Cup-Worlds-Hanko